Pari päivää kulunut taas niin nopeasti,hellettä ollut taas ihan tarpeeksi ja tuntuu että ilma seissyt jo pari päivää paikallaan,ugh!Mukava yllätys tuli viime viikolla kun tapasin työni puolesta uusia ihmisiä ja yksi niistä ihmisistä osoittautui kanssani hörhöksi.Oli muuten jännä juttu kun tämä kyseinen naispuoleinen astui lähelleni niin energiat nousi kattoon ilman syytä.Ihmettelin asiaa itsekseni mutta annoin asian olla ja en osannut yhdistää tätä tapahtumaa kyseiseen ihmiseen.
Meni pieni hetki ja pääsin tämän "siskoni" kanssa kaksin juttelemaan,juttua luisti kuin vanhoilla tutuilla konsanaan vaikkei ikinä ennen oltu tavattukkaan.Päähäni alkoi kesken keskustelun tulemaan sanoja "ennustaja,näkijä,parantaja",itsekseni mietin että voisiko tämä olla mahdollista ja mietin kuumeisesti miten pystyisin asiasta puhumaan luonnollisesti ilman että minut leimataan hulluksi ja en menetä alallani uskottavuutta.Kokeilin kepillä jäätä ja sanoin harrastavani harraste pohjalta hihhuli touhuja työni ja perheeni lisäksi.Tuli hetken hiljaisuus ja "siskoni" hymyili salaperäisesti ja sanoi tietävänsä sen koska hän on myös hihhuli
Hän oli kuulemma jo heti alussa sen tiennyt,oli itsekin ihmetellyt miksi alkaa vieraalle puhua niin henkilökohtaisia asioita.Juttua piisasi koko loppupäiväksi ja keskusteltiin näistä hörhö asioista ja niihin liittyvistä lieveilmiöistä.Pystyin myös häneltä kyselemään vinkkejä koska hän oli mielestäni ns.paljon pidemmällä kuin minä näissä asioissa.Aika meni kuin siivillä,oli niin mahtava fiilis tämän tapaamisen jälkeen ja se nosti paljon itseluottamustani myös alani suhteen...olen kuulemma oikealla alalla ja tulen menestymään leipätyössäni.Ette arvaakaan kuinka paljon tuo tieto helpotti,tämä kevät/kesä on taisteltu erilaisten laskujen ja yllättävien menojen takia joten toivon tosiaan että edes joskus pääsemme nauttimaan työni hedelmistä.
Tuosta tapaamisesta vielä sen verran että tämä oli ensimmäinen kerta kun minä tapaan livenä ihmisen joka tekee näitä samoja asioita kuin minä (vaikka teenkin vain harraste pohjalta).En ole ikinä kenenkään kanssa näistä asioista keskustellu kasvotusten ja tuon tapaamisen jälkeen tajusin että jos haluan kehittyä niin minun kannattaa hakeutua "kaltaisteni" seuraan.Sain tältä "siskoltani" hyviä netti sivuja joissa on erilaisia tapaamisia lueteltu meidän alueella,niihin yritän syksyllä mennä mukaan.
Asiasta kolmanteen,eilinen ja tämä päivä on olleet henkisesti hyvin raskaita.Sellaisia inhottavia rahareikiä tullut taas matkaan ja olen kovasti yrittänyt miettiä hyviä ratkaisuja jotta taas pääsisimme tästä vaiheesta TAAS kerran yli.Voin myöntää että olen varmasti aikoinaan tehnyt huonoja ratkaisuja sen kummemmin miettimättä tulevaa,pääasia että silloin tilanteet on saatu hoidettua.Olen myös yrittänyt mennä tämän tilanteen "yläpuolelle" mutta silti taas jostain suunnalta tulee muistutuksia ja vetävät takaisin tähän tosimaailmaan.Olen ollut ärtynyt,kiukkuinen ja syönyt taas yli tarpeideni.Välillä olen jopa miettinyt että mitä ihmettä minä olen tehnyt että ansaitakseni tämän elämänkoulun.Jos luettelisin teille tapahtumia viimeisen vuoden ajalta niin tekin kysyisitte samaa...mutta niin kuin sanoin,minäkin olen varmasti ollut mukana tekemässä huonoja ratkaisuja jotka varmasti vieläkin vaikuttavat...toivottavasti saadaan pian asiat kuntoon
"Kiitos,Kiitos ja Kiitos...kiitos terveydestämme,perheestäni,sukulaisista,kodistamme ja kaikesta mitä olette tehneet meidän perheen parhaaksi"
KKK
Mutta aivan mahtava uutinen oli että poika löydettiin,tulin niin onnelliseksi koko perheen puolesta,ovat kokeneet varmasti aivan mieletöntä epätoivoa tuona katoamisen aikana!!Paljon enkeleitä koko perheelle!
!
).
).Join "pari" kuppia kahvia (siis pannullisen) ja palasin kaverin kanssa keskusteleen näistä hörhö asioista.Hän tekee harraste pohjalta energia hoitoja ja käyttää enkeli kortteja auttaakseen ihmisiä.Aivan ihana ihminen,hänen ansiostaan minä olen pystynyt kehittymään hörhöilyjeni kanssa tälläiseksi kokijaksi kuin minä nyt olen.
Kaverin mielestä se oli nappi suoritus mutta tiedän että ehkä olisin saanut enemmänkin irti jos en olisi alkanut taas miettimään toiveiden ja intuition eroja.Olen onnellinen että hän löysi kuitenkin itsensä tekstistäni.Palkaksi sain energia lähetystä ja vahingossa taisi minulta lähteä niska junttura hänelle kun kovin meni hartiat/niskat jumiin lähetyksen jälkeen